Muutamia kirjallisuuden näkemyksiä sekaparvien hyödyistä ja haitoista

Keväästä toiseen hyvin näyttävästi Hailuodon pelloilla ruokailevia Lokkien (Larus ridibundus, L. canus, L. argentatus) ja suokukkojen (Philomachus pugnax) suurparvia ei ole seurattu sillä mielellä, että ilmiön biologista taustaa kannattaisi omien havaintojen pohjalta kovinkaan tarkasti pohdiskella. Sekin, kumpi osapuoli on toisen seuraan hakeutuja, jää perusteellisesti määrittämättä. Vastaavia pesinnän ulkopuolisia eri ryhmiin kuuluvien lajien yhteenliittymiä on pohdittu useissa kirjoituksissa, joissa esitetyistä näkökulmista muutamia seuraavassa.

Kahlaajien ja lokkien yhteisiä pellolla ruokailevia parvia ovat tutkineet mm. Wishart ym. (1981), Barnard ym. (1982) ja Thompson & Barnard (1983). Wishart ym. (1981) olivat kiinnostuneita lajien välisistä sosiaalisista vuorovaikutussuhteista ja käyttäytymisestä. Siperian- (Pluviais dominica) ja tundrakurmitsojen (Squatarola squotarola), karikukkojen (Arenaris interpres), pikkusirrien (Calidris minuta) ja delawarenlokkien (Larus delawarensis) kevätmuuton aikaisissa ruokailuparvissa linnuilta kului huomattavasti aikaa agressiivisissa yhteydenotoissa, minkä he arvelivat johtuvan osittain lintujen tarpeesta varastoida rasvaa käsillä olevaa muuttoa ja tulevaa pesimäkautta varten, osittain parven tiheyden ja ravinnon jakautumisen vaihtelusta.

Barnard ym. (1982) havaitsivat naurulokkien (Larus ridibundus), töyhtöhyyppien (Vanellus vanellus) ja kapustarintojen (Pluvialis apricaria) yhteisistä ruokailuparvista, että naurulokkien liityttyä kahlaajiin nämä käyttivät vähemmän aikaa saaliin valikointiin, mikä töyhtöhyypillä vaikutti negatiivisesti ruokailutehokkuuteen ja kapustarinnoilla päinvastoin. Lokeilla oli taipumus liittyä vain sellaisiin parviin, missä töyhtöhyypät olivat löytäneet runsaasti sekä itselleen että lokeille sopivaa ravintoa. Kapustarintojen pääasiallinen syy hakeutua töyhtöhyyppien seuraan oli Barnardin ym. (1982) mukaan se, että töyhtöhyyppien läsnäollessa ne pystyivät enemmän keskittymään ruokailuun ja jättämään tähystelyn vähemmälle, vaikka töyhtöhyypät jonkin verran häiritsivätkin niitä varastelullaan. Lokkien kleptoparasitismi kohdistui lähinnä töyhtöhyyppiin. Thompsonin & Barnardin (1983) havaintojen mukaan hälytystilanteessa töyhtöhyypät ja kapustarinnat lokkien reaktioiden perusteella arvioivat todellisen vaaranuhan ja vähentävät näin tarpeettomia ruokailun keskeytyksiä. Merkille pantavaa on, etteivät Thompson & Barnard (1983) tutkimuksensa aikana kertaakaan havainneet kapustarintojen ja lokkien ruokailevan muutoin kuin töyhtöhyyppien seurassa.

Petojako torjutaan?

Parvien merkitys petojen torjunnassa on usein tarkastelun kohteena sekaparviin liittyvässä kirjallisuudessa (esim. Morse 1970, Gaddis, Pulliam & Millikan 1982 ja Thompson & Barnard 1983). Monet parvissa elävät metsälintulajit varoittavat lähestyvästä pedosta samalla tavoin, mitä pidetään yhtenä osoituksena sekaparvien merkityksestä puolustusmekanismina (mm. Morse 1970). Varhaisen varoituksen lisäksi parven on arveltu myös muilla tavoin suojaavan jäseniään. Pulliam & Millikan (1982) tarkastelivat mm. mahdollisuuksia, että nopealla vauhdilla liikkuva petolintu saattaa vahingoittua syöksyessään tiheään parveen, tai että pedolla voisi olla vaikeuksia seurata yksittäistä parvesta saaliikseen valitsemaa lintua. Kuitenkin esim. Morse (1970) ja Gaddis (1980) ovat panneet merkille, että petojen ja sekaparvien yhteenottoja on itse asiassa melko vähän päästy tutkimusten yhteydessä todistamaan. Morsen (1970) mielestä ristiriita metsälintujen hyvin kehittyneen varoitusjärjestelmän ja alhaisen predaatiotason välillä voidaan ainakin osittain selittää viimeaikasella petolintutiheyksien alenemisella.

Etuja yksilön ravinnon hankinnalle?

Paitsi merkitystä petojen torjunnassa, sekaparvien muodostamiseen johtavia syitä on etsitty myös mahdollisista eduista, joita sekaparveen liittyminen tuottaa yksittäisen linnun ravinnonhankinnassa. Välillisestihän myös parven lisääntynyt valppaus petoja vastaan on todettu hyödylliseksi ruokailun kannalta, koska parven jäsenten on havaittu voivan käyttää enemmän aikaa tähyilyltä ruuan etsintään (esim. Barnard ym. 1982, Thompson & Barnard 1983). Herrera (1979) esittää, että usein sekaparviin hakeutuvilla lajeilla ravintokohteiden päällekkäisyys lisääntyy lintujen liityttyä sekaparveen, ja samalla ruokailutehokkuus paranee. Toisaalta taas Herreran (1979) metsälinnuilla tekemien havaintojen perusteella harvoin sekaparvessa esiintyvät lajit parvessa ollessaan kaventavat ruokailulokeroaan entisestään, jollin muiden lajien päälekkäin menevä osa pienenee, eivätkä linnut edes paranna ruokailutehokkuuttaan, mikä Herreran (1979) mielestä viittaa muihin parvesta koituviin etuihin. Näin ollen Herreran (1979) mukaan parvien muodostumiseen vaikuttavat samanaikaisesti ruokailun tehostamiseen että predaation välttämiseen liittyvät syyt, jotka siis eri lajeilla ovat erisuuruisia ja -laatuisia.

Kilpailua?

Herreran (1979) lisäksi useat muut tutkijat ovat havainneet selviä ravintokohteitten ja ruokailuhabitaatttien päällekkäisyyksiä yleisimpien yleisimpien sekaparvissa esiintyvien lajien kesken (esim. Morse 1970, Rubenstein ym. 1977, Duffy ym. 1981). Todisteita lajien välisestä kilpailusta ei tutkimustuloksista juuri ole löydetty. Esimerkiksi puolisukeltajasorsien monilajisia ruokailuparvia tutkinut Pöysä (1986) ilmoittaa, etteivät kilpailu eikä lajien välinen hyödyllinen vuorovaikutus johdonmukaisesti selitä parvien lajikoostumusta tai lajien välisiä lukumääräsuhteita. Alleyn (1982) mukaan lajien välistä kilpailua ei todennäköisesti tapahdu elleivät rinnakkain elävät populaatiot varsinaisesti ole jakamassa populaatiota rajoittavaa varantoa. Morse (1970) selittäää sekaparvesta koituvaksi hyödyksi sen, että käytettävissä olevat ravintovarannot tulevat mahdollisimman tehokkaasti käyttöön.

Ravintolaikkujen löytämistä vai niiden tekemistä?

Sekaparvien synty liitetään usein laikuttaisesti (ajallisesti/paikallisesti) sijaitseviin ravintovaroihin. Tällöin tavallisesti korostetaan parvesta ravintolaikun etsinnän tehostamisessa koituvia etuja (Rubenstein ym. 1977, Hoffman ym. 1981, Kushlan 1981), mihin liittyy myös uusien etsintämallien ja ruokailutapojen / ravintokohteitten oppiminen naapuria tarkkailemalla (erityisesti Rubenstein ym 1977, Pulliam & Millikan 1982, Porter & Sealy 1982).

Partridge & Ashcroft (1976) esittävät, että liittymällä sekaparviksi linnut välttävät turhaan tutkimasta alueita, joilla muut ovat äskettäin käyneet. Tutkimiensa metsälintuparvien jäsenten he eivät todenneet saavan mitään lisäetuja ruokaillessaan muiden lajien läsnöolosta. Merilä (1984) korostaa parvien ja sekaparvien vaikutusta ravintovarannon jakautumiseen juuri siinä tilanteessa, että ravintoa on tarjolla tasaisesti ja laaja-alaisesti. Parvityöskentely tekee ravinnosta mosaiikkia ja estää harsimisen; ravintovarannon haltuunottokilpailulla ei tässä tilanteessa ole merkitystä. Merilä & Ohtonen (1988) korostavat joutsenten (Cygnus cygnus) ja muiden vesilintujen yhteisruokailua koslevassa artikkelissaan sitä, että suuret ravintovarojen säästiöt syntyvät sorsaparvien hakeutuessa joutsenparvien tuntumaan, jolloin laajoja matalikkoalueita jää täysin koskematta.

Kirjallisuus/References

Kirjoittajien osoitteet:

eikka@netppl.fi

Maarit.Vainio@vyh.fi