Harjalintu ja pähkinähakkeja

Ulkonäöltään eksoottinen harjalintu (Upupa epops L.) on levinneisyydeltään kaakkoinen laji. Virossa harjalintu pesii harvinaisena. Varsin usein lintuja vaeltaa Suomeen ja viime vuosina Hailuotokin on saanut näistä vaelluksista osansa. Uusin tieto on Marjaniemestä, jossa Marja ja Kalevi Klapurin pihalla yhden linnun edesottamukset olivat seurattavana lauantaina 28. syyskuuta 1996. Samalle päivälle Klapurit näkivät saman (tai toinen) linnun tästä paikasta parin kilometrin päässä Marjaniemen tien varressa. Enteileekö tämä edellisen vuoden kaltaista joukkoesiintymistä vai ei, sitä on liian aikaista ennustella. Esa Hohtolan ylläpitämä tiedosto Pohjois-Pohjanmaan lintuhavainnoista kertoi, että vajaata kahta viikkoa aiemmin Pattijoella oli tavattu yksi yksilö.

Vuosina 1989, 1990 ja 1993 harjalintujen oleskelu Luodossa on ajoittunut syyskuun jälkipuoliskolle ja lokakuulle. Useissa tapauksissa linnut ovat jättäytyneet päivä- tai jopa viikkokausiksi samoille paikoille. Syksyllä 1993 useita yksilöitä tavattiin eri puolilla saarta (erityisesti kyläalueella) ja linnut jättäytyivät paikkakunnalle lumen tuloon saakka.

Pähkinähakki (Nucifraga caryocatactes L), jonka sembramännyn siemeniä syövä itäinen rotu ajoittain vaeltaa Suomeen, tuntuu päätyneen tänäkin vuonna (1996) kohtalaisen lintulukuisena Hailuotoon saakka. Edellinen syyskesän 1995 vaellus oli voimakas ja lintuja esiintyi kaikkialla saaren metsissä - luonnollisestikin runsaslukuisimpana kylällä, missä kasvaa sembramäntyjä. Järven takana lintuja oli liikkeellä ainakin 12. elokuuta lähtien kolmen lähekkäisen maatalon sembramännyissä. Elokuun 15. päivästä lähtien useita lintuja oli jatkuvasti näkysällä sembroissa ja tämä jatkui aina 24. elokuuta saakka, jolloin ilmeisesti kävyt loppuivat. Tämän jälkeen Järven takana näkyi vain enemmän tai vähemmän matkanteossa olevia lintuja. Yleisin lentosuunta tuntui olevan pohjoinen ja paikalla nähdyssä suurimmassa parvessa oli 17. syyskuuta 11 hakkia. Samana päivänä toisaalla saaressa tavattiin muutolennossa noin 20 linnun parvi.

Syksyllä 1996 pähkinähakkeja on ollut Luodossa ainakin Kujalannurkan ja Järventakustan sembramännyissä. Ensimmäinen rehenteli Järven takana 6. syyskuuta ja seuraavana päivänä liikkeellä oli jo kaksi yksilöä. Linnut seikkailivat kolmen maatalon, joissa kaikissa sembramäntyjä, välillä edellisvuotiseen tapaan. Kertaakaan lennossa ei ollut kahta yksilöä enempää, mutta parinsadan metrin päässä olevan naapurin sembrarivistöstä kuuluvasta rähäkästä päätellen lintuja oli huomattavasti enemmän. Hakkeja näkyi tasaisesti päivittäin 24. syyskuuta saakka, jonka jälkeen sembramännyn siemenet ilmeisesti loppuivat, koska rähäkkää naapurista ei enää kuulunut. Edellisvuotiseen tapaan en tällä kertaa vaivautunut hakkien määrää laskemaan, mutta kaksi indeksiä antanee hyvän mielikuvan esiintymän suuruudesta:

Sekä harjalinnusta että pähkinähakista on vuosien saatossa tullut ilmoituksia monilta luotolaisilta ja Luodon kesäasukkaista. Ilmoitukset poikkesivat toisistaan siinä, että jokainen harjalinnun nähnyt oli tunnistanut linnun lajilleen, mutta pähkinähakit saivat osakseen vain tarkan kuvailun ulkonäöstä ja toiminnoista.

Kirjallisuutta

Kauppinen, R. & H. Virta 1969: Pähkinähakkien vaelluksesta Hailuodossa. -Lintumies 5:

HAVAINTOJA OULUN SEUDULTA


eikka@netppl.fi