Hailuoto - kansallismaisema

Merilä, E.I.1996: Hailuoto - kansallismaisema. -Hailuoto, Insula Rari Generis, Vol 1., http://www.netppl.fi/~eikka/liiri.html, 7/5/1996

Kymmenkunnan kilometrin päässä mantereelta oleva Hailuoto on ollut eläin- ja kasvitieteilijöiden suosittu käyntikohde viime vuosisadalta saakka. Saaren linnustosta on sadan vuoden aikana tehty useita kattavia selvityksiä ja julkaistu runsaasti pikkutietoutta. Runsas lintumaailma on jättänyt varjoonsa muun eläimistön ja kiehtovan kasvillisuuden. Linnut ovat edelleenkin saareen saapuvan luontoretkeilijän pääkohde. Satapäisinä matalikoilla lepäileviä syksyn joutsenparvia ihaillaan, mutta saappaan alle litistyvä uhanalainen upossarpio tai lauttaväylän pohjoispuolisilla kivikoilla lepäilevät norpat ja hallit jäävät helposti vaille huomiota.

Palleroporonjäkälää ja ruijanesikkoja

Lintuvetenä kuulu Kirkkosalmi jakaa Hailuodon kahteen luonnonpiirteiltään voimakkaasti toisistaan poikkeavaan osaan. Pohjois- ja länsirannalla saaren sisäosia luonnehtivat karut mäntykankaat. Parhailla palleroporonjäkäläalueilla puunkasvu on hidasta. Mittavia aloja näistä mäntymetsistä on viime vuosiin saakka säilynyt puistomaisina ja hakkaamattomina, jotta vientiin poimittavan jäkälän tuotto on voitu turvata. Aikoinaan lammastalouden avarina pitämät merenrantojen nummet ovat metsittymässä ja lentohiekkakinosten muodostuminen on hidastunut, kun karja ei enää hävitä hiekkaa sitovaa kasvillisuutta.
Kirkkosalmen eteläpuolella - maannousun muuhun Luotoon yhdistämillä Hanhisen ja Syökarin saarilla - hiesuisella maapohjalla kasvaa laajoja lehtimetsiä. Makea kumariinin tuoksu leyhähtää koivikkojen tesmakasvustoista. Rannoilla on vielä laajoja umpeutumassa olevia niittyjä muistona vanhasta niitty- ja laiduntaloudesta. Laajoista metsänkäsittelyistä ja kuivatuksista huolimatta siellä on edelleen jäljellä merkittäviä lintukosteikkoja ja harvinaisia kasvillisuustyyppejä. Saaren biologisesti mielenkiintoisimmat kohteet ovat juuri näillä tuoreilla alueilla. Rantojen kiehtovia kasveja ovat Itämerelle kotoperäiset lajit sekä niin kutsutun ruijanesikkoryhmän kasvit, joiden lähimmät esiintymisalueet ovat Jäämeren ja Vienanmeren rannoilla.
Pohjanlahden kotoperäisistä lajeista kookkaahko hopeanhohtoinen heinä, pohjanlahdenlauha on yleinen ja hyvin näkyvä Syökarin ja Isonmatalan kivikkorannoilla ja luodoilla, mutta matalissa rantavesissä paikoin runsaanakin kasvava pienikokoinen uhanalainen harvinaisuus, upossarpio jää helposti huomaamatta. Kaunista ruijanesikkoa, jota pidetään Perämeren rantaniittyjen tunnuskasvina, löytyy vielä monilta niityiltä, vaikka laji onkin laiduntalouden loppumisen jälkeen suuresti harvinaistunut. Toinen karjatalouden muutoksista kärsinyt kasvi on matalakasvuinen heinä, rönsysorsimo, joka tulee toimeen vain avoimilla suolamailla. Syökarin eteläkärjessä olevan Isonmatalan saaren suolalaikuilla uhanalainen sorsimo on runsaslukuinen. Useimmilta Suomen rannikolta tunnetuilta kasvupaikoilta laji on tyystin hävinnyt.

Rantamaisemat muuttuvat

Maankohoamisen myötä Hailuodon rantamaisemat muuttuvat nopeasti. Koska rannat ovat loivasti viettäviä, lähes metrin nousu sadassa vuodessa merkitsee pinta-alan nopeaa kasvua. Saaren rannoilla on tapahtunut muutamassa vuosikymmenessä toinenkin suuri maisemamuutos perinteisen niitty- ja laidunkulttuurin loputtua. Menneinä vuosisatoina rantavyöhykkeen rehuntuotanto hyödynnettiin tarkasti. Alkukesän naudat ja lampaat laidunsivat yhdessä Hailuodon karuja pohjois- ja länsiosia. Muutamat alueella olevat luonnonniityt ja saaren keskustan pellot olivat aidattu. Kirkkosalmen pitkä lahdelma ja aita estivät karjan pääsyn saaren eteläosan tuottoisiin lehtimetsiin ja rantaniityille. Nautakarja ja hevoset päästettiin sinne vasta niittyjen teon jälkeen. Lampaat jäivät syysajaksi samoille karuille laitumille, missä ne olivat olleet alkukesänkin.
1950-luvulla karjan vapaa laidunnus lopetettiin ja hyvin pian niityt kävivät tarpeettomiksi myös heinän tuottajina. Muutamassa kymmenessä vuodessa rantojen aukeus on pahasti rapistunut pajupöheikköjen levittäytyessä kohti vesirajaa ja ruovikon valloittaessa aiemmin matalakasvuisia niittyjä.
Niittyjen kasvilajisto on korkeiden kasvustojen myötä köyhtynyt. Esimerkiksi ruijanesikko väistyy pajujen ja tiheitten ruovikoitten tieltä. Suolamaat ovat harvinaistuneet, kun karja ei ole polkemassa niityn pintaa ja siten edistämässä haihtumista, joka vetää suoloja maaperästä. Niitty- ja laiduntalous oli pitänyt vuosisatojen ajan rantojen avomaat alaltaan moninkertaisina kuin mitä ne luonnostaan olisivat olleet. Linnusto on muuttunut kasvillisuuden muutoksen myötä ja erityisesti matalakasvuista ympäristöä vaativat lajit ovat harvinaistuneet.
Perinteisen luonnonmaiden käytön loppuminen on kaikkialla Suomessa vaikuttanut maisemaan ja sittemmin myös aiheuttanut huolestumisen, miten niittyjä, lehtoniittyjä ja karjahakoja pystytään säilyttämään. Hailuodossa tämä huolestuminen johti jo kymmenkunta vuotta sitten käytännön toimiin. Erityisesti Hailuodon Metsästysseura on niitättänyt ranta-alueita riistamaiden tuoton parantamiseksi. Myös muutamia laitumia rantojen hoitamiseksi on perustettu, mutta entisaikojen tilanteeseen, jolloin saaren rantoja laidunsi tuhannet lampaat ja lukuisa määrä nautoja sekä hevosia, ei tulla koskaan pääsemään.

Hailuodon kartta

Kirkkosalmi, lintujärvi kylän kupeessa

Linnustollisesti arvokkaita kohteita - Pökönnokka, Kaara, Ojakylänlahti, Ulkolaidanmatala, Kengänkari, Viinikanlahti, Syökarinlahti - on eri puolilla Hailuotoa. Yhdeksi suosituimmista linturetkikohteista on muodostunut kylän eteläpuolella oleva Kirkkosalmi lintutorneineen.
Kirkkosalmi on nykyisellään laaja sisäjärvi, johon vielä korkeimmat merivedet nousevat. Vielä vuosisata sitten suojaiseen salmeen tultiin mereltä veneillä. Maan kohotessa Kirkkosalmeen johtava väylä madaltui ja lopulta vesistö erkani merestä. Vanha niitty- ja karjatalous on aikoinaan muovannut Kirkkosalmenkin maisemakuvaa. Vuonna 1968 Kirkkosalmen kehitys nuorena, maannousun myötä merenpinnan tason yläpuolelle jäävänä järvenä katkaistiin syventämällä luontainen lasku-uoma. Kirkkosalmi solahti lähes tyhjäksi, lietteitä paljastui ja linnusto köyhtyi. Ruovikko ja kaislikko levittäytyivät nopeasti aiemmin avovetenä pysyneille alueille. Sittemmin laskuojat ovat tukkiutuneet, vesipinta noussut ja linnusto palannut. Oulun vesi- ja ympäristöpiiri on ottanut Salmen lintuvesien hoidon kokeiluhankkeeksi - rantoja on niitetty, vesikasvillisuutta aukoitettu, rantalaidun perustettu ja lintutorni rakennettu.
Lintutorni on Oulun seudun parhaita paikkoja mm. kotkien ja muiden päiväpetolintujen kevätmuuton seuraamiseen. Vesilintujen kiikarointi onnistuu parhaiten kevättulvan aikaan, jolloin Salmelle on ahtautunut suuri osa Hailuodon vesilinnuista odottamaan muiden vesistöjen sulamista. Alkukesällä ilta- ja aamuyön tunteina Kirkkosalmen retkeilijä saa voimakkaan kosketuksen monipuoliseen ja runsaaseen pesimälinnustoon. Taivaalta kuuluu lähes jatkuvasti taivaanvuohen mäkätys, jonka seasta erottuu harvinaisen jänkäkurpan kavionkopsetta muistuttava soidinlaulu. Äänten sekamelskassa taustamusiikin antavat sadat pulputtavat viitasammakot. Vesialueilla kisailevat riitaisat nokikanat, kaislikossa korisevat silkkiuikut ja ruovikossa törähtelee kaulushaikara. Avovedessä uiskentelee komeita punasotkauroksia, joiden naaraat ovat hautomassa ruovikon kätköissä olevilla pesillään. Pesältään veteen ruokailemaan saapuva yksinäinen punasotkanaaras saa koko urosparven tungettelevan huomion osakseen.

Hanhien asuinsijoja

Hailuodon etelärannalla sijaitseva Isomatala kareineen ja Tömpän niityt on pisteytetty valtakunnallisessa lintuvesiohjelmassa Suomen toiseksi tärkeimmäksi kohteeksi. Vain Liminganlahti on saanut tätä korkeamman pisteytyksen. Luontoretkikohteeksi tämä alue ei ole sopiva, jotta runsaalle pesimälinnustolle ei tuotettaisi häiriötä. 1950-luvulla loppuneen niittyjenteon jälkeen ihmisten liikkuminen ennen sorsastuskauden alkua on ollut näillä kosteilla niityillä vähäistä ja lintujen pesimärauha turvattu.
Laaja Itätörmän matalikko tekee rannoista meren puolelta vaikeapääsyisen, ja 1960-luvulle saakka alue oli lähes tiettömän taipaleen takana. Matalikkojen kalasto ja kasvillisuus ruokkivat suuren määrän sekä pesiviä että muuttavia lintuja. Kevätkesällä nopeasti laskeva vesi jättää matalikoille kuolemaan tuhansittain pesiään vartioivia kolmipiikkiuroksia lokkien mässäiltäväksi. Muuttavat sirrit ja muut lietteillä viihtyvät kahlaajat liikkuvat paljolti meriveden korkeusvaihtelujen ohjaamina. Veden korkeusvaihtelu laajentaa myös puolisukeltajasorsien ja muuttavien joutsenten ruokailualuetta.
Linnusto on kautta aikojen ollut runsasta ja seutu on ollut suosittua erästysaluetta. Hanhet, mukaanlukien nykyisin lähes sukupuuton partaalla oleva kiljuhanhi, ovat olleet seudun tavoitelluinta riistaa. Tiuhimmat lintuyhdyskunnat ovat Isollamatalalla ja sitä reunustavilla kivikkoluodoilla. Kokonaisuudessaan pesivän rantalinnuston määrä lienee ollut 1980-1990-luvuilla korkeampi kuin kertaakaan aiemmin viimeisen sadan vuoden kuluessa. Lisäys johtuu lokkien ja niiden seuraan hakeutuvien kahlaajien ja vesilintujen runsastumista. Yksi runsastujista on ollut merihanhi, jota tapaa nykyään kaikilla alueen rannoilla parimäärän noustua vuosisadan puolivälin aallonpohjasta. Tyveninä öinä Tömpän edustan matalikolta on tavoitettavissa yli 1000 hanhen poikue- ja sulkasatoislauttoja. Merihanhikannan lisääntyminen näkyy myös rantojen kasvustoissa. Mataliksi nyhdetyt niittylaikut, meriasterin tyngät sekä ulostepötkyt juoruavat merihanhen mieluisimmista laitumista.
Valtakunnallisesti tai alueellisesti uhanalaisia tai koko Suomessa harvinaisia vakituisia pesimälajeja Isonmatalan-Tömpän alueella ovat etelänsuosirri, lapasotka, räyskä, lapinsirri, pilkkasiipi, tylli, harmaasorsa ja ristisorsa. Satunnaisia pesijöitä ovat mustalintu, kultasirkku ja mustapyrstökuiri. Mustatiira on pesinyt ainakin kerran.

Harakka on nuori tulokas

Kesäinen Hailuoto tuntuu linnustoltaan ja muulta eläimistöltään yltäkylläiseltä paikalta. Kuitenkin monet mantereella varsin tyypilliset lajit ovat asuttaneet saaren varsin myöhään ja niiden kannat saattavat olla edelleenkin pienehköjä. Harakka oli vielä 1950-luvulla poikkeuksellinen vieras saarella ja sen kanta on runsastunut vasta viime vuosikymmenellä. Merenselkä on ollut tälle lajille kuten edelleen harvinaisille närhelle ja pyylle vaikea leviämiseste.
Orava saapui Hailuotoon vasta tämän vuosisadan alkupuolella. Näädän aikaisempi puuttuminen saarelta johtuu luonnollisestikin siitä, että tärkein saalis, orava puuttui. Sota-ajan rehukuljetusten matkassa saapunut rotta kuoli sittemmin saarelta sukupuuttoon. Monista yrityksistä huolimatta tämä kiusallinen tuholainen ei ole pystynyt uudelleen asuttamaan Hailuotoa, vaikka kanta muutaman kilometrin päässä mantereen rannoilla on vahva. Muutamilta myyrä- ja päästäislajeilta merenselän ylitys ei myöskään ole onnistunut.

Kansallismaisema

Korkein kunnianosoitus Hailuodon ympäristölle tuli vuonna 1994, kun, koko saari luokiteltiin yhdeksi Suomen kahdestakymmenestäseitsemästä kansallismaisemasta. Aiemmin Hailuoto oli huomioitu monissa suojeluohjelmissa.
Perinteinen kulttuurimaisema on Hailuodossa parhaimmillaan Oja- ja Kirkonkylän viljelyaukeilla, joilla vanha talonpoikainen rakennusperinne on säilynyt vielä tasapainoisena kokonaisuutena. Vanhan pirstaleisen maanjaon takia tehoviljelyn ulkopuolelle jää runsaasti kenttiä, ketoja, kujanteita, puuryhmiä ja pieniä metsiköitä, jotka elävöittävät maisemaa. Niittytalouden ja kalastuksen synnyttämistä kausiasumuksista, kesänavetoista ja ladoista on vain rippeet jäljellä.

Lähteet


eikka@netppl.fi