Kirjallisuutta kansanomaisten linnunnimien keräämisestä ja nimistökeskusteluista

1996: Kirjallisuutta kansanomaisten linnunnimien keräämisestä ja nimistökeskustelusta. Liite kirjoitukseen: Merilä, E.I. Kun mennyt sukupolvi linnunnimiä uudisti. -Hailuoto, Insula Rari Generis, Vol 1. http://www.netppl.fi~eikka/


Vuosisadan alussa ja edellisen vuosisadan lopussa Suomeen oli virinnyt aito innostus kaikkeen kansalliseen aherukseen mukaanlukien sekä lintujen että kasvien nimien kerääminen eri puolilla maata. Seuraavassa luettelossa mainitaan vain siteeksi kirjoituksia, joihin näitä kansan tietoja oli kerätty. Erityisesti Einari Merikallio kunnostautui tässä keräilyssä. Hänen vuonna 1922 julkaisemassa koosteessa on 2150 nimeä 200 lintulajista. Merikallio oli kerännyt näistä itse 77% ja vain 23% oli saatu kirjallisuudesta.

Uusimmasta (1992) nimistöuudistuksesta etu- ja jälkikäteen käyty keskustelu on hikihenkisyydessään ja vilkkaudessaan ollut aivan samaa luokkaa kuin 1920-luvun mielipiteenvaihto. Ehkäpä tämä keskustelu on osaltaan siivittänyt uudemman polven kansan tietouden keruuta ja vanhojen mestareiden töiden uudelleen lämmittelyä.


eikka@netppl.fi