Kuten kaikkialla Suomessa Luodossakin on aikoinaan ollut käytössä mm. tärkeimmistä eläin- ja kasvilajeista omat paikalliset nimet. Tasapäistävä kouluopetus, luonnonantimien käytön hiipuminen, väestön siirtymiset ja viime vuosina laajaksi paisunut lehdistön sekä television luontoviihdetarjonta ovat ainakin suurimmilta paikkakunnilta lähes tuhonneet perinteisen nimistön. Hailuodossa paikkakunnan Luoto-nimen lisäksi muutamia saarelle ja Perämeren rannikollekin tunnusomaisia vanhoja eläinten ja kasvien nimiä on säilynyt edelleen käytössä.
Raaimmin luotolaisten nimistöön on isketty muuttamalla paikkakunnan nimi jo varhain Hailuodoksi vastoin näihin päiviin jatkunutta paikallista nimikäytäntöä. Nimen vääntäminen paikkakunnalla käytetystä Luodosta Hailuodoksi on myös vastoin yleistä käytäntöä, jossa kehotetaan noudattamaan paikkakunnan tapaa nimien taivutusta myöten. Luoto on kuitenkin säilyttänyt asemansa paikkakunnan nimenä paikallisissa keskusteluissa, mutta monista (mm. alkutekstissä mainituista) syistä Hailuoto- ja hailuotolainen-sanat solutettaneen myös puhekieleen paikkakunnalla.
Luotolaiset käyttävät edelleen varsin monista kasveista ja linnuista perinteisiä nimiä. Myös muutamat selkärangattomat eläimet ja kalat tunnetaan edelleen parhaiten paikallisnimillä. Vanhaa nimistöä on osaltaan säilyttänyt vankkana jatkunut sävyiltään monimuotoinen kertomiskulttuuri, joka vasta nyt on murskautumassa hälypulsseina päälle vyöryvän kotimaisen ja kansainvälisen sana- ja kuvakerronnan anturan alle. Merkittävin nimistöä säilyttävistä tekijöistä lienee iäkkään väestön suuri osuus, jolloin eri ikäisten ihmisten kokoontuessa yhteen keskustelut päätyvät usein vanhoihin muisteluihin.
Vankasta kertomisperinteestä huolimatta kattavien paikallisnimilistojen tekeminen oli myöhäistä jo 1960-luvulla, jolloin mm. enojeni, tätieni, äitini ja talon palvelusväen (kasakoiden) kertomuksista taltioin muutamia erikoiselta kalskahtavia lajinimiä, joiden merkitystä he eivät enää tienneet. Vastaava nimistökato lienee tapahtunut kaikkialla maassa. Tietous suurimmasta osasta kansanomaista nimistöä olisi kadonnut kokonaan, jos viime vuosisadan lopussa ja 1900-luvun alussa ei olisi vallinnut kansallinen innostus paikallisten kasvi- ja eläinnimien keruutalkoisiin (esim. Paulaharju 1904, Parvela 1916, Linkola 1920 ja Metsävainio 1922). Kerätyt nimet olivat myöhemmin mukana keskusteluissa, joita käytiin mm. lintujen virallisen nimistön uudistamisesta.
Vuosisadan vaihteen nimistöinnostuksen aikana Luodosta kerättiin runsaasti lintujen nimiä, jotka esitellään laji lajilta koko valtakunnan tiedot kattavassa koosteessa (Merikallio 1922). Vastaavassa kasvien nimistä tehdyssä koosteessa (Suhonen 1936) luotolaisia nimiä on huomattavasti niukemmin. Vaikka sekä tieteellisten artikkelien että laajojen koosteiden nimitiedot siirtyivät moniin luonnontieteellisiin käsikirjoihin, ne pysyivät saaren asukkaille tuntemattomina. Käsikirjoihin kerätty vanha tietous herätti Luodossa muisteluja vasta, kun niitä toistettiin sanomalehdessä (Toivianen, R. 1981: Kansan käyttämät linnunnimet. -Kaleva) ja varsinkin niiden tullessa helposti saataville paikallisessa painotuotteessa (Vähämetsä 1993). Vastaavaan tuntemattomuuteen ovat vajonneen myös monet muut nimistöä ja murretta käsittelevät kirjoitukset, joita ei ole ollut yleisesti myynnissä paikkakunnan kaupoissa.
Itse olen pyrkinyt tukemaan Luodon alkuperäisten kasvien ja eläinten nimien säilymistä käyttämällä niitä luotolaisten kanssa keskusteltaessa (Merilä 1993). Samaa käytäntöä pitää myös Juha Ylimaunu (1995) linnunnimikirjoituksessaan suotavana.
Kirjallisuutta Hailuodon nimistöstä, murteesta ja sananparsista
Hailuotolaisia kasvien nimiä; sanikkaiset ja siemenkasvit
Hailuotolaisten käyttämistä kalannimistä
Hakusanoja: Hailuoto, nimistö, paikannimet, lajinimet, eläimet, kasvit
Kirjallisuus