Hailuoto, Insula Rari Generis:n sivuille on valittu muutamia kunnalle tehtyjä aloitteita, joiden etenemistä kunnan hallinnossa seurataan. Kunnan Internet-tiedottamisen kehittyessä tämä palvelumuoto korvautuu linkeillä vastaaviin kunnan tiedostoihin. Seuraavassa yksi kunnalle tehdyistä aloitteista sellaisenaan ja sen seurantatiedot:

Hailuodon kunta
Kunnanhallitus ja tekninen lautakunta

Aloite Oulun kaupungin satamahinaaja Alpon Marjaniemen sataman työjuhdaksi ja näyttökohteeksi soveltuvuuden selvittämiseksi

Esitämme, että Oulun kaupunkia pitkään palvelleen historiallisesti arvokkaan satamahinaaja Alpon soveltuvuus Marjaniemen satamaa elävöittäväksi käyntikohteeksi, mikäli Oulun kaupunki haluaa luopua museoesineestään, selvitetään. Kuten tunnettua Hailuoto-laivan ruosteiset kuoret siirrettiin näyttökohteeksi Lumijoen Varjakkaan. Käsittääksemme Hailuoto-laivan kuoresta poiketen Normandian maihinnousuun osallistunut Alpo on edelleen käyttökuntoiseksi saatettavissa ja muutenkin täysipainoinen museoesine, joka on avustanut satamaan saapumisessa tuhansia Marjaniemen edustalta Ouluun luotsattuja laivoja.

Saatavuuden ja hinnan lisäksi selvityksen tulee kattaa ainakin seuraavat asiat:
-Onko satamassa riittävästi syvyyttä Alpon liikennöintiin?
-Mihin muuhun, kuin näyttökohteeksi, laiva on vielä katsastettavissa?
-Onko paikallisilla veneily- ym. järjestöillä halua osallistua museolaivan kunnossapitoon?
-Mitä pysyviä kustannuksia (koneen sähkölämmitys talvella yms.) museolaivan käytöstä ja säilyttämisestä aiheutuu.
-Onko satamassa jo nyt sopivaa laituritilaa suhteellisen raskaalle alukselle?
-Soveltuuko käyttöaikojen ulkopuolinen laivan silmälläpito Marjaniemen luotsiaseman toimiin.

Hailuodossa 25. marraskuuta 1997

Eino Merilä
Matti Hautanen
Arja Passila
Aira Kurikka
Jorma Tero
Seppo Viitaluoma
Sauli Pramila
Pekka Heikkinen
Eeva Holmi
Liisi Haapala
Pekka Peussa
Paavo Isola


Kuva. Hailuodossa oltiin kiinnostuneita myös Oulun torinrannassa kahvilana olleen Hailuoto-laivan kuorista, jotka siirrettiin Lumijoen Varjakkaan. Lahosta ja ruosteisesta laivankuoresta poiketen edellä olevassa aloitteessa mainittu Alpo on täysi museoesine. On täysin mahdollista, että Oulun kaupungilla ei ole Alponkaan suhteen halua pitää esillä mereistä perinnettä. Valokuva kesällä 1997 Lumijoen Varjakasta, jossa Hailuotolaivan kuoret olivat kunnostettavana. Valok. E. Merilä.
  • (EM 23.12.1997) Kokouksessaan 15. joulukuuta 1997 kunnanhallitus antoi yksimielisesti aloitetta (9/17 valtuutetuista) koskevan selvitystyön kunnan elinkeinoasiamiehen tehtäväksi.
  • (EM 17.2.1997) Elinkeinoasiamies Kalevi Klapuri antoi helmikuun alkupuolella kirjallisena aloitteen tekijöille selvityksen Alpon kunnosta ja käyttömahdollisuuksista. Marjaniemen sataman jäiden särkemiseen luotsikutteri on tehokkaampi kuin vanha Alpo. Käyttökuntoisena Alpoa ei ole Oulussa pidetty vaan sitä on useita vuosia säilytetty satama-altaassa pohjan luukut kiinni hitsattuna, ja käyttökuntoon palauttamisesta ja sen kuluista olisi ennen hankintapäätöksiä tehtävä tekninen selvitys. Ainoksi käyttötarkoitukseksi Marjaniemessä Alpolle mahdollisesti jäisi sen esittely museoesineenä. Marjaniemen sataman viihtyisyyden parantamisesta on kunnalle tehty aiemmin toinen aloite.
  • (EM 17.3.1997) Elinkeinoasiamiehen tekemä selvitys oli ilmoitusasiana kunnanhallituksessa.

  • eikka@netppl.fi