Hailuoto, Insula Rari Generis:n sivuille on valittu muutamia kunnalle tehtyjä aloitteita, joiden etenemistä kunnan hallinnossa seurataan. Kunnan Internet-tiedottamisen kehittyessä tämä palvelumuoto korvautuu linkeillä vastaaviin kunnan tiedostoihin. Seuraavassa yksi kunnalle tehdyistä aloitteista sellaisenaan ja sen seurantatiedot:
Hailuodon kunnanhallitukselle
Aloite henkisen työsuojelun seminaarin järjestämiseksi
Kaikkialla maassamme nähdään entistä tärkeämpänä hyvän työympäristön luominen. Mm. nykyajan paineiden kaikilla työpaikoilla aiheuttamien pienten ristiriitojen kärjistymistä vaikeasti soviteltaviksi lähes ikuisesti työnteon tuloksellisuutta laskeviksi kärhämiksi osataan ja myös monin paikoin halutaan ehkäistä ennakkotoimenpitein mm. tiedonsaantia monipuolistamalla.
Esitämme, että hyvän työilmapiirin luomiseksi ja mahdollisesti jo esiintyvien vaikeuksien korjaamiseksi Hailuodon kunta järjestää yhteisen henkisen työsuojelun seminaarin kaikille työntekijöilleen ja viranhaltijoilleen sekä asiasta kiinnostuneille luottamushenkilöille. Luottamushenkilöt osallistuisivat tilaisuuteen ilman palkkiota.
Hailuodossa 12. marraskuuta 1997
Arja Passila
Eino Merilä
Paavo Isola
Jorma Tero
Matti Hautanen
![]() |
![]() |
| Kuva. Tässä työporukassa työtahti on reipas ja kaikki käy sopuisasti. Tältä työmaalta tuskin lähdetään seminaariin ongelmia ratkomaan. Valok. E. Merilä. | Kuva. Onko näiden seinien sisällä sopu ja yhteisymmärrys sellainen, että sitä ei voida henkisen työsuojelun seminaarilla korjailla? Valok. E. Merilä. |
(EM 11.4.1998) Maaliskuussa 1998 kunnanhallitus päätti, että henkisen työsuojelun seminaari pidetään 3. lokakuuta koko päivän kestävänä tapahtumana.