Hailuoto, Insula Rari Generis:n sivuille on valittu muutamia kunnalle tehtyjä aloitteita, joiden etenemistä kunnan hallinnossa seurataan. Kunnan Internet-tiedottamisen kehittyessä tämä palvelumuoto korvautuu linkeillä vastaaviin kunnan tiedostoihin. Seuraavassa yksi kunnalle tehdyistä aloitteista sellaisenaan ja sen seurantatiedot:
Hailuodon kunta
Kunnanhallitus
Aloite talvinuotanvedon aloittamiseksi Luodonselällä perinteen säilyttäjänä, työllisyyden parantajana ja jäätien mielenkiintoisuuden lisääjänä
Esitämme, että kunnanhallitus ryhtyy toimiin talvinuottausperinteen palauttamiseksi Luodonselälle jäätien tuntumaan talvimatkailun virikkeiden lisäämiseksi ja myös työllisyyden lisäämiseksi.
Nuotta voisi olla kunnan omistama tai nuottaisännäksi alkavaa voitaisiin tukea toiminnan turvaamiseksi. Mikäli nuotta olisi kunnan, nuottausta suorittavat voisivat saada korvauksen työstään esimerkiksi määrätynsuuruisena tukena ja oikeutena myydä saaliskalat. Käsittääksemme saaressamme on useita henkilöitä, jotka olisivat riittävän osaavia ja soveltuvia tällaiseen toimintaan. Parhaimmillaan kunnan tukema nuottakunta voitaisiin ehkä muodostaa halukkaista vapaaehtoisista.
Hankkeella ei tueta pelkästään perinnettä, työllisyyttä ja matkailua, vaan oikein ajoitettuna se lisäisi tuoreen kalan saatavuutta mm. mantereella päivittäin kävijöille ja myös muillekin kalakaupan puutteesta kärsiville luotolaisille.
Hailuodossa 8. lokakuuta 1997
Aira Kurikka
Arja Passila
Eino Merilä
Paavo Isola
Jorma Tero
Matti Hautanen
Seppo Viitaluoma
Jyrki Haapala
(EM 11.4.1998) Aloitteen etenemisestä ei ole tietoja ja matkailun palvelumuotona nuottausta ei ole aloitettu.