Sattumuksia Hailuodon luonnossa

Hailuodossa oli takavuosina monia ympäristönsuojelukiistoja. Kun eri aatemaailmojen mittelyssä otetaan kaivinkone avuksi, meteliä siitä syntyy. Tällainen kovan luokan tapahtuma oli Maasyvä nimisen lintujärven kuivatus valtakunnallisen lintuvesiohjelman alueella. Tapahtumaa seurasi toimenpidekielto ja sittemmin osasta aluetta on tehty virallinen luonnonsuojelupäätös. Maasyvän kohtalo ja myöhempi Haaralamppinojan suupuolen kanavointi suojeluvarausten alueella uutisoitiin laajasti valtakunnan lehdistössä.

Julkiseen käsittelyyn joutuneiden lisäksi Hailuodon luontoa ovat köyhdyttäneet monet isot ja pienet tapahtumat, jotka eivät ole tulleet tai joita ei ole haluttu päästää ajankohtaisimmillaan yleiseen tietoisuuteen. Tällä H,IRG:n Sattumuksia-palstalla käsitellään ennen muuta juuri niitä tapahtumia, jotka ei ole menneet ajankohtaisina paikalliseen tai valtakunnalliseen tiedotusketjun kovaan rähäkkään ja sitä seuraavaan nopeaan ja täydelliseen unohdukseen. Kovimman uutisarvonsa menettäneinä nämä sattumukset lisäävät ympäristöstä kiinnostuneiden tietopohjaa ja saattavat joissakin tapauksissa olla pieni tiedon lisä myös laajempia kokonaisuuksia rakentaville asiantuntijoille.

Tarjolla tai valmistumassa:

  • Uusjako uhkaa, metsää kaatuu.
  • Tyrnejä viedään ja katkotaan.
  • Miten kävikään Hailuodon ainoalle jokipajulle?
  • Huolestuuko kukaan, kun järvi kuivuu?
  • Kettutytöt vai huolimattomat turkistarhaajat asialla? - siniketut tuhosivat Hailuodon rantalinnustoa.

  • Havinaa menneisyydestä

    Vanhentuneet sattumuksia palstan tiedostot varastoidaan liiteriin, mikäli sisällysluettelon ryhmittely ei tarjoa niille sitä sopivampaa sijoituspaikkaa.


    eikka@netppl.fi