Tapahtumien kulku (kommentteineen) Hailuodon uusjaossa

Tähän tiedostoon listataan kronologisessa järjestyksessä Hailuodon uusjakoon liittyvät tapahtumat kommentteineen. Valmistunee luettavaan kuntoon kevään 1998 kuluessa.

Tapahtumien kulku on yksityiskohtineen ollut sinänsä niin monimutkainen, että lehdistökään ei ole ollut siitä kiinnostunut, vaan on lähes puhtaasti pitäytynyt kevyissä kokouskatsauksissa, juupas-eipäs keskustelussa, joihin pohjatietous helposti löytyy maanmittauslaitoksen uusjakoja mainostavasta tiedotuksesta.

Sellaiset mielenkiintoiset yksityiskohdat, että Hailuodon kunta teki joulun alla päätöksen, että kunnan nimeä ei saa käyttää uusjaon hakijana ja tällainen asiakirja pitäisi liittää kaikkiin asiakirjoihin, joissa kyseinen virhetieto jo esiintyy, eivät tunnu kiinnostavan niitäkään toimittajia, joilla asia on tiedossa. Se miten lehdistö nielee liikelaitoistuvan valtiohalinnon mainonnan ja jättää siinä sivussa huomioimatta kokonaisen kunnan tai satojen kansalaisten etuja polkevat pienet sensaatiot olisi mielenkiintoinen pohdiskeltava aihepiiri, jota ei kuitenkaan tulevaisuudessakaan sijoitettane tämän tiedoston yhteyteen.


YM:n päätös YVA-soveltamisesta: Hailuodon kunnassa toteutettava uusjakotoimitus

Ympäristövaikutusten arviointiprosessin merkitys Hailuodon uusjakotoimituksessa

Maanmittauslaitos kävelee Hailuodon uusjako-YVA:n yli


eikka@netppl.fi