"Kokeile .. lipstikkaa (eli liperi). Syö pari lehteä tai lehdellistä jos jauheena. Kun huomaat että auttaa niin hommaa omalle pihalle lipstikkaa kasvamaan. Jos ei ole omaa pihaa niin jonnekin sopivaan paikkaan puiston/pellonvierelle viet kasvamaan niin saat ohimennen syötyä eikä maksa paljon. Minun suunpielet olivat vähän väliä auki koko nuoruuteni kunnes ollessani n. 25 vuotias eräs vanha herrasmies kertoi tämän auttavan. Ja nyt takapihalla ja monen tutun luona kasvaakin lipstikkaa, lihamausteeksi ja lääkkeeksi." - En tiennyt, että sopisi - Sopiiko muillekin?
Titaanidioksidi on maalia, laivamaalia, mutta se on myös väriaine, mitä elintarviketeollisuus tarvitsee erottamaan aineita esimerkiksi karkeissa: samaa täytyy käyttää myös lääkkeissä, ettei tabletti juutu kurkkuun,jos se täytyy nielaista tai karkeissa siksi, ettei ne kostu muovipussissa ja tartu siellä kiinni toisiinsa. Mutta siitä aineesta voi tosiaan tulla kipeäksi! Nikkeli siinä on se, mikä aiheuttaa oireita ainakin nikkeliallergiselle. Numeroilla E171, E 172, E131, E133 on merkattu ne, missä on jo paljon nikkeliä. No, vatsavaivat ei lopu, jos niitä yrittää vitamiinipillerillä korjata:-(
Olemme vuosikausia laittaneet sapuskat ilman liemikuutioita, koska niitä vaan ei elimistö kestä, mutta nyt kuivatin lipstikkaa, jos vaikka kokeilisin joskus - vaihteeksi - laittaa sitä ruokaan. Arno Kasvin kirjassa mainitaan, että lipstikan lehti laitetaan ruokaan samaan tapaan, kuin laakerinlehtikin: ei silputa sekaan, vaan kokonainen lehti ruoan hautumisvaiheessa, joka sitten poistetaan pois ennen ruokailua. Leikkelen siis nyt saksilla lehdet irti kuivatuista lehdyköistä ja kerään ne laatikkoon lappeelleen. Aika herkäsit murenevat... Lipstikkahan on perusmaku, mikä jonkun kirjan mukaan on alunperin ollut monien liemikuutioiden lähteenä, mutta jota on sitten alettu vahvistamaan muilla aineksilla... Löysin omasta kaapistani n. 10 vuotta vanhan monisteen, josta en voi sanoa, mistä se on lähtöisin, mutta siinä lukee: "Kasviproteiinihydrolysaatit sisältävät glutamiiniaminohappoa 8-10%. Kun kasviproteiinihydrolysaatit halutaan lihan makuiseksi, ne saadaan sellaisiksi"... No, mitenköhän, kemiallisella aromiaineellako? Huh, mutta jos elimistö ei tuota mahahappoa lisäävää ainetta yhtään kestä???
... Hiivat, sienet ja soijakin on kasviproteiinia... Kerääkö homesienet ja hiivasienet ilmasta cesiumia samaan tapaan, kuin sienetkin? Porohan syö jäkälää ja siksi siinä on paljon enemmän cesiumia, kuin hirven lihassa. Poroa ei tule syötyä ollenkaan, kun en ole löytänyt lihaa, jossa ei olisi arominvahvennetta... Hevosen lihaa täytyisi ruveta käyttämään, koska sille syötetään kotimaista kauraa ja puhdasta kuivaheinää. Mutta kuka sitä alkaisi tekemään? En tiedä, mutta kypsänä, vähäsuolaisena ja vaikkapa pakastettunakin, miksi ei? On harmillista, jos niin hyvä (tarkoitan vain sitä lääkejäämätöntä!) liha menee hukkaan - kuten menee myös luomukanan liha, minkkitarhoille! Täytyypä muistaa, kiitos tästäkin tiedosta: "Paikallisessa K-supermarketissa murea kalvoton hevosen ulkofilee maksaa 6,50/kg."
Löytöjä täälle päivälle Kallepekka Toivoselta: "Meidän tuottajien leivän syrjässä kiinni pysyminen on täysin riippuvaista kuluttajien luottamuksesta ja uskosta suomalaisen ruuan laatuun ja paremmuuteen. Olisi todellista hölmöläisten politiikkaa ja omaan jalkaan ampumista lähteä tätä luottamusta koettelemaan ja rikkomaan." ...Taidan poimia ainakin mustikat talteen ensi vuodeksi:-)
"Koska terveys voidaan määritellä hyvin erilaisista näkökulmista, on huomattavan tärkeää kenellä määrittelyvalta on, totesi dosentti Rahkonen. Määrittelyvaltaa omalta osaltaan käyttää (potentiaalinen) potilas, tehdessään päätöksen meneekö lääkäriin. Lääkäri/kliinikko tekee päivittäisessä työssään määrittelyä, diagnooseja. Uudempana tekijänä terveyden määrittelyyn on tullut myös ns. terveysteollisuus, joka tarjoaa kaupallista teknologiaa terveyden ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi." - Verkkari 7/2008 -
Sivu on osa suurempaa kokonaisuutta